Työssäoppimispaikka

12.4.2016

Päivät, jotka olen viettänyt työpaikassani, olen pääasiassa kääntänyt materiaalia saksasta englanniksi. Tänään käänsin jopa yhden suomeksi lähetetyn sähköpostin englanniksi eräälle miehelle töissä. Hän on saksalainen, joten hän ei tietenkään puhu suomea. Mutta huomasin tänään, että työpaikalla todella ON suomalaisia, kaksi miestä juttelivat suomeksi eräässä huoneessa. En tosin tohtinut häiritä. Tein tänään myös ovikylttejä neloskerroksen oviin. Tiesitkö, että ''kokoushuone'' on saksaksi ''Besprechungsraum''? Tosi hankala ääntää, jos ei ole natiivi. Ja hankala oli kirjoittaa myös. 

6.4.2016

Tänään oli ensimmäinen päivä työpaikassa. Sain oman työpisteen, jossa on tietokone ja kaikki. Minulle esiteltiin työpaikkaa ja ihmisiä. Ensimmäinen hommani oli täyttää ''Kakkukalenteri''. Siihen kirjattiin ihmisten nimet ja syntymäpäivät, koska kuulemma synttärisankarin pitää tuoda mukanaan kakku. Onneksi mulla oli synttärit viime viikolla! ;) Sitten kävimme lounastauolla ostamassa läheisestä leipomosta leivän mieheen.
Lounaan jälkeen sain hommaksi kääntää yhden sellaisen esitteen saksasta englanniksi, jossa kerrotaan tulevasta liikkumiskampanjasta Caverionin työntekijöille. Se piti kääntää saksasta englanniksi, koska muutkin maat, joissa Caverion on, tarvitsevat saman esitteen, joka sitten käännetään englannista esim. suomeksi, ruotsiksi, norjaksi, puolaksi, yms. Toivottavasti tein hyvää työtä! Se oli vastuullinen tehtävä. Lähetin sen kuitenkin vielä tsekattavaksi siltä varalta, että jotain tarvitsee korjata. Siinä oli myös eräs saksalainen sanonta (jota en muista), joka varmaan aukeaa täkäläisille, mutta ei minulle. Vähän kuin meillä sanottaisiin vaikka ''ruista ranteessa'' tai ''pää kolmantena jalkana''. Se oli hankala kohta kääntää, joten käänsin sen kirjaimellisesti.
Mutta ei työnteko toki liian tiukkapipoista tuolla ole: muut halusivat minut mukaan pelaamaan pöytäfutista. Ja minähän pelasin! Valitettavasti tiimini ei voittanut, mutta ehkä saan vielä revanssin. :D

 24.3.2016

Sain tietää, että tulen työskentelemään yhtiössä nimeltä Caverion GmbH. Se tarjoaa kiinteistöteknisiä ja taloudellisia palveluja, ja on tunnettu Euroopassa! Sieltä saatava työkokemus tulee olemaan huippuarvokasta täällä ja muualla Euroopassa. Aion pytää kaikki mahdolliset työtodistukset mitä vain tulen saamaan, sekä suositukset.
Odotukseni eivät rehellisesti sanottuna olleet NÄIN korkealla. Mahtava kansainvälinen firma ottaa minut harjoittelijaksi. Mahtavaa! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti